Alppihullun päiväkirja

Euroopan reissu kesällä 2010 - osa 1

Yleistä matkasta

Elämäni toisen Alppireissun suunnittelu alkoi jo kevättalvella lumien ollessa vielä maassa. Kesällä 2009 olimme ajaneet Merialppien läpi Ranskan Rivieralle, joten nyt valitsimme matkakohteeksemme Kvarnerin lahden saariston Kroatiassa ja tietenkin myös alppien mahtavat mutkatiet maisemineen. Edellisvuonna Ruotsin ja Via Baltican läpiajot kokeneena päätimme mennä suoraan Saksaan Finnlinesin laivalla, joka olisi sopivasti aikaisin aamulla Rostockissa.

Matkalle lähdimme lomista johtuen 10. kesäkuuta kahdestaan avovaimoni Heidin kanssa ja kulkupelinämme reissulla toimi Kawasaki Versys varustettuna kolmella laukulla. Olin myös pari viikkoa ennen lähtöä hommannut elämäni ensimmäisen järjestelmäkameran (Nikon D5000), joten reissu toimi opettelumatkana järjestelmäkameran saloihin.

 

 

   Pyörä lähtövalmiina Vuosaaren satamassa

Etukäteen varasimme ainoastaan menolipun Saksaan. Tällä tavalla toimimalla säilyy mielestäni paremmin joustavuus ja rento lomameninki matkalla, eikä ainakaan kahdestaan liikuttaessa ole ollut suurempia ongelmia huoneen saamisessa. Aamuisin yritimme päästä lliikkeelle jo yhdeksän aikoihin ja seuraavaa majapaikkaa aloimme etsimään viimeistään kuudelta.

Ajamamme reitti selviää yksityiskohtaisesti tekstiin lisätyistä Google Mapsin kartoista, joita pystyy zoomailemaan yms. Klikkaamalla kuvia ne aukeavat hieman isompina.

Laajemman ja paremmalla kuvanlaadulla varustetun kuvaesityksen löydät tuosta oikealta sivupalkista tai sitten suoraan tästä.

PS. tarina on kirjoitettu reissun jälkeen, pitää muistaa ensi kerralla raapustaa jotain ylös jo reissun aikana.

10.06.2010 - Lähdön hetki on koittanut

Huonosti nukutun yön jälkeen koitti vihdoin lähtöpäivän aamu. Edessä oli vielä lyhyt työpäivä, jonka jälkeen suuntasimme pyörän kohti reilun 20 km:n päässä sijaitsevaa Vuosaaren satamaa ja siellä odottavaa Finnlinesin paattia.

Koska Vuosaareen saavuttuamme oli laivan lähtöön vielä reilusti aikaa, niin päätimme hakea jäätelöt viereiseltä  ABC.ltä. Jäätelöitä nauttiessamme alkoi satamaan päin tulla runsaasti muitakin motoristeja, kesälomakausi oli selvästi alkanut. Herkuttelun jälkeen siirryimme muutaman sadan metrin päähän odottelemaan laivaan pääsyä, josta meidät ohjattiin aikamme odoteltuamme muiden mukana laivan sisuksiin. 

 

Seuraavat pari päivää kuluivat sitten nauttien laivan seisovasta pöydästä (ehkä hieman liikaakin). Muistimme myös pitää huolta motoristille tärkeästä nestetasapainosta...

 

 

 

   

 

    Keskiyön tunnelmaa Itämerellä

 

 

    Myrsky saapuu Gdanskiin

 

 

    Aallonmurtaja Puolan malliin... 

  

    ... ja saksalainen versio samasta aiheesta (Rostockin edustalla).

 

12.06.2010 Rostock - Hinterthal

Parin päivän makailun jälkeen olimme vihdoin Saksassa. Edessä oli 950 km:n siirtymä Itävaltaan Hotel Simonhofiin, jota oli kovasti kehuttu esim. moottoripyora.org:n keskustelupalstalla. Laiva saapui Rostockiin hieman aikataulusta jäljessä n. klo 9.00. Tien päälle pääsimme lämpötilan ollessa mukavat +20 astetta, ainoastaan kohtalainen vastatuuli hiukan häiritsi matkantekoa. 

 
Näytä suurempi kartta

 

Jo ennen Berliiniä bensamittari alkoi ilmoittelemaan lähestyvästä tankkaustarpeesta, joten ei muuta kuin seuraavan huoltamon pihaan. Tankkiin meni 15 litraa menovettä, eli kulutus oli ollut noin 8l/100 km. Kova vastatuuli yhdistettynä suurehkoon kuormaan ja reippaaseen kaasunkäyttöön oli melkein tuplannut totutut kulutuslukemat. Jatkossa tiputin marssivauhdin 150-160 km/h mittarinopeuteen, jolloin myös kulutus laski huomattavasti. 

Loppu siirtymäetapista alppimaisemiin meni sitten kohtuullisen kivuttomasti periaatteella - 200 km ajoa, jonka jälkeen lyhyt tauko. Ennen Itävallan rajaa ostimme Itävallan moottoriteillä ajoon oikeuttavan vignetten, 10 vrk:n tarra kustansi muistaakseni 4,50 €. Huoltamon pihassa touhutessamme huomasin myös horisonttiin piirtyvät vuoret, alkoi olemaan reissufiilis aika kohdallaan. 

Yhtään stauta ei onneksi sattunut matkan varrelle menoa hidastamaan ja hotelliin saavuimmekin klo 18.00. Kehut hotellista eivät olleet turhia, sillä ruoka oli hyvää ja palvelu pelasi.  

   

 

    Hotel Simonhof

 

13.06.2010 Hinterthal - Tolmin

Simonhofista suuntasimme puolipilvisessä säässä kohti Sloveniaa, reittimme kulkiessa Dienten Sattelin, Obertauernin, Nockalmstrassen ja Vrsic passin upeiden maisemien kautta.

 
Näytä suurempi kartta

 

Nockalmstrassella nautimme todella maistuvan salaattilounaan sään muuttuessa samalla aurinkoisemmaksi. Itävallan ja Slovenian rajalta ostimme tällä kertaa Slovenian vignetten noin seitsemän euron hintaan. Vrsic passilta Tolminiin reittimme seurasi huikean kaunista Soca-jokea. Matkaa päivälle kertyi 310 km, mutta aikaa kului silti seitsemisen tuntia johtuen edellispäivää huomattavasti mutkaisemmista teistä ja pidemmistä tauoista. Polttoaineen kulutus tipahti edellispäivän reippaista autobahn-lukemista normaaliin noin neljään litraan sadalla. Illalla saimme nauttia Tolminissa kovasta ukonilmasta.

 

 

    Nockalmstrasselta

 

 

    Lounastauko Nockalmstrassella

  

    Vrsic pass

 

14.06.2010 Tolmin - Mali Losinj

Aamulla keli oli onneksi aurinkoinen ja lämpötila lähenteli hellerajaa jo yhdeksän aikoihin. Tolminista lähtiessä päätimme ajaa Mali Losinjin kaupunkiin Kroatiaan, jossa ajattelimme viettää muutaman päivän rentoutuen ja samalla Välimeren tunnelmasta nauttien.

 


Näytä suurempi kartta

 

Reilut 50 km ajettuamme aloin miettimään edessä olevaa rajanylitystä, jossa passit täytyisi kaivaa esille. Muuten kaikki hyvin, mutta passit majailivat vielä Tolminissa hotellin vastaanottovirkailijan hallussa, joka ei ollut muistanut niitä aamulla meille palauttaa. Pyörä ympäri, kyytiläinen taukoa viettämään ja suunta takaisin kohti hotellia. Tappio ei loppujen lopuksi ollut suuri, sillä koko matka takaisin oli kaunista joenrantaa seurailevaa hyväpintaista mutkatietä.

Adrianmeren rannikolla sijaitsevaan suomalaismotoristienkin suosimaan Opatjian kaupunkiin saavuimme edellä mainitusta viivästyksestä huolimatta jo kahden aikoihin. Jatkoimme matkaa rannikkoa pitkin lounaaseen Brestovaan, samalla nauttien rannikon upeista maisemista. Brestovasta pääsimme lautalla Cresin saarelle. Hienot maisemat jatkuivat ajaessamme Cresin saaren läpi kohti sen eteläpuolella sijaitsevaa Losinjin saarta. Vaikka maisemat tällä reitillä olivat todella kauniit, niin ajoittain varsinaiseksi kinttupoluksi muutttuva tie hieman vähensi ajonautintoa. 

 

    Lautta mantereelta Cresin saarelle

 

Mali Losinjiin saavuimme kuuden aikoihin ja päätimme etsiä itsellemme hotellihuoneen seuraaviksi kolmeksi yöksi. Huone löytyikin helposti kaupungin hotellikeskittymässä sijaitsevasta hotelli Bellevuesta, hintaan 100 €/yö. Losinjin hotelleilla on sama omistaja, joka luonnollisesti johtaa hintojen nousuun kilpailun puutteessa. Hotellin sijainti aivan meren rannalla oli loistava, mutta huoneemme yleisilme oli suoraan sanoen aika karsea muistuttaen sisustukseltaan kaukaisesta 70-luvusta. Huoneen parvekkeen kaiteella oli myös sinnikkään lokin päivystyspaikka, sainpa ainakin harjoitella lintukuvaamista parvekkeella istuessani. Ajokilometrejä päivälle kertyi noin 360 tuosta aamun lisälenkistä johtuen.

 

    Lokki vartiopaikallaan hotellin parvekkeella

 

 

    Pikku paatti Mali Losinjin edustalla

 

 

    Hieman isompi paatti Mali Losinjin edustalla

 

 

   

   

15 ja 16.06.2010  Mali Losinj

Seuraavana päivänä Heidin suunnatessa rannalle, päätin itse kävellä hotellimme vieressä olevalle näköalapaikalle, josta piti olla hienot näkymät ympäri saarta. Näin varmaan oli ollut joskus 10 vuotta aiemmin, mutta nyttemmin isoiksi kasvaneet puskat hieman rajoittivat näkymiä. Polku näköalapaikalle oli puolestaan hieno kivireunoineen.

 

    Polku näköalapaikalle

 

 

    Mali Losinjin satamaa näköalapaikalta

 

 

 

 

  

 

 

     Heijastus

 

 

 

  

 

  

Seuraavaan osaan...